Tässä sitä taas ollaan. Sydän taas vähän enemmän pirstailena. Onko rakkauden tavoitteleminen tämän kaiken tuskan ja kyyneleiden arvoista? Koska ihminen saa tarpeekseen ja ymmärtää luovuttaa? Kuinka kauan sydän kestää kaiken tän pettymyksen aiheuttaman kivun? Miksi se joillakin ihmisillä tuntuu olevan niin helppoa ja toiset tekevät kaikkensa ja vähän vielä päälle eikä siltikään onnista? Uskaltaako enää luottaa, päästää ketään lähelle kun pelkää vaan, että taas sattuu?

Kuka osais lohduttaa ihmislasta kun se ei saa unta ja miettii vaan, että miksi ei tälläkään kertaa ollut se oikea..? Onko jokaiselle joku jossain? Jos, niin mihin se minun kappaleeni on kadonnut vai olenko kävellyt sen ohi, vai onko se jo jonkun muun kanssa? Eihän se silloin ole minun vaan sen toisen, eikä ikinä löydä minua..

Sanotaan että pitäis yrittää eteenpäin juuri sen verran kerrallaan kuin on mahdollista. Niin sekunteista tulee minuutteja, minuuteista tunteja, tunneista vuorokausia, viikkoja, kuukausia ja vuosia. Niin ja että aika auttaa. Auttaahan se. Tottahan se on. Mutta kukaan ei ole kertonut kuinka kauan aikaa tarvitaan... Ja entä kun tulee satutetuksi uudestaan ennenkuin aika on ehtinyt auttaa? Mitäs sitten?

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia...