Viimein tein sen. Eilen klo 2.17. poistin sen miehen messengeristä ja samalla ajatuksista. Tuskinpa se noin vaan muutamalla hiiren klikkauksella poistuu mielestä, mutta se, etten odota ruutua tuijottaen, että se kirjoittaisi jotain, on jo puoli voittoa.

Pidin siitä miehestä paljon, enemmän kuin kenestäkään pitkään aikaan, tai ehkä nyt vaan tuntuu siltä. Ainahan se ihastuneena tuntuu siltä, ettei oo moista tuntenut aikaisemmin tai ainakaan niin voimakkaasti. Mutta se mies ei nähtävästi pitänyt minusta tai halunnut sitoutua. Ei kai isommasti edes välittänyt, kun hyvää jatkoa toivottaessani, en saanut minkäänlaista vastausta.

Kauan mä jaksoinkin toivoa elätellä, tän vuoden ekoista päivistä asti.. Olis vaan pitänyt uskoa, ettei siitä mitään tule, kun jo ensitapaamisen jälkeen toinen alkaa vaikeaksi. Sanoi kuitenkin eka tapaamisen jälkeen haluavansa lisää. On niin helppo antaa ymmärtää ja vielä useampaan otteeseen, varsinkin kun toinen hölmö, ihastunut, sinisilmäinen, ei älyä, että ei tässä ole kaveruutta tai seksiä kummempaa.

Miehet. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen mies, jonka ajatusmaailmaan en pääse sisään. Vika ei varmasti ole vain minussa. Mutta ei, sitä on niin helvetin itsepäinen, että kaiken tän tuskan uhallakin pitää ottaa asioista selkoa.

Huoh.